Ystävyyden aika

Eilen kaksi ystävääni viettivät syntymäpäiviään. Toinen täytti kymmenen vuosiyksikköä enemmän kuin toinen. Aikuisia miehiä molemmat. Päätin kuitenkin onnitella molempia täsmälleen saman verran. Yhtä hieno suoritus molemmilla on meneillään.

Musiikkimiehistä kun on kyse niin onnitteluja toivotellessani mieleeni juolahti muistoja. Yhdessä niistä jonotettiin Helsingin olympiastadionille pari kolme tuntia ja ehdittiin jutella pitkät pätkät. Toinen muisto piti sisällään antamieni soittotuntien johdannaisen. Lähdettiin sovittamaan ja soittamaan entisen kitaraoppilaani kanssa hänen säveltämiä kappaleita. Molempia muistoja voin sanoa ajattelevani lämmöllä.

Kuva: Antti Kuusi

Musiikissa aika on hyvin suhteellinen käsite. Tempo ja pulssi ovat tärkeitä. Joskus jopa liiankin tärkeitä. Rubatoja, eli musiikin sisältöön sopivia hidastuksia tai nopeutuksia, käytetään korostaessa jotain tiettyä musiikillista hetkeä. Näinä hetkinä aika karkaa kannattimistaan. Tunnelma korostuu.


Ystävyydessä aika on myös hyvin suhteellinen käsite. Pulssi on suorastaan elintärkeä. Todellisten ystävien kesken ystävyys tuntuu jatkuvan aina siitä mihin edellisen kerran on jääty. Tällaisessa ihmisiän kestävässä sävelmässä harmoniat ja rubatot kestävät toisinaan kuukausia tai vuosia. Mutta lähestulkoon aina päästään samaan tempoon ja yhteissointiin.


Minulle musiikki kuvastaa ihmissuhteita ja tapahtumia omassa elämässäni. Sävellän musiikin siitä mitä minä näen ja koen ympärilläni. Joskus prosessi kestää tunteja tai toisinaan vuosia. Ystävyyden ajassa aikamääreet menettävät merkityksen. Tärkeintä on itse ihmissuhde. Samoin käy säveltäessä. Aika ja paikka ovat täysin toissijaisia. Ensisijaista on käydä prosessi loppuun, katsoa mitä siitä tuli, hyväksyä se ja sen jälkeen antaa sen elää omaa elämäänsä. Päästää irti.


Eppu Normaalin kappaleen sanoin voin sanoa ystävyyden suhteen "Soitan loppuun asti kappaleen"


Antti Kuusi