Minä seisahdan

Ajantappajien vuoden teeman mukaisesti olen ollut tietoisesti enemmän läsnä erilaisissa tilanteissa. Taiteilijan työssä se on luonnollista. Saadakseen aikaan jotain herkkyyttä vaativaa on oltava keskittynyt omaan työhönsä. Kiitos on kuulunut muusikkotovereilta sekä äänitysprojekteissa, sävellyksissä että livesoitannoissa. Muussa työssä ja projekteissa läsnäolo on johtanut teräviin havaintoihin ja uusiin innovaatioihin sekä ideoihin. Kotona parisuhde voi paremmin ja itse huomaan kaipaavani enemmän omaa aikaa.

Olla läsnä itselleen on ollut ehkäpä tärkein oppitunti tässä kokonaisuudessa. Toisinaan maalliset asiat stressaavat, deadlinet painavat päälle tai huolet ystävistä mietityttää. Siltikin kun itsensä saa ankkuroitua tähän hetkeen, yhteen asiaan kerrallaan, huomaan tekeväni enemmän parempia asioita elämässäni.

Läsnäolo -teos on Ajantappajien tämän vuoden näyttelyissä ja tapahtumissa kiertävä osa, johon kulminoituu vuoden teema. Eri tilanteissa on keskusteltu Ajantappajien työn viemisestä hoitolaitoksiin, työpaikoille yhtä lailla kuin gallerioihin ja julkisiin tiloihin. Tämä liittyy taiteen saavutettavuuden lisäämiseen yhtä paljon kuin läsnäoloon. Läsnäolo vaatii aikaa. Samoin kuin urheilussa, taiteessa tulee viettää teoksen parissa aikaa, jotta se vaikuttaa. Jos hiihtää minuutin ei kunto todennäköisesti nouse. Tunnin annos saa veren mukavasti kiertämään. Kerran vuodessa vaikutus jää kuitenkin pieneksi. Taiteen kanssa samat periaatteet pätevät. Teosten vaikuttavuus on annosluonteista ja samoin kuin urheilun kanssa, voi sopivan lajin löydettyään jäädä positiivisesti riippuvaiseksi. Ajantappajien taiteen saavutettavuuden lisäämisessä kaavaillut projektit hoitolaitoksiin ja työpaikoille eivät myöskään saa jäädä kertaluonteisiksi vaan tähänkin halutaan rakentaa positiivinen riippuvuussuhde.

Tavoitteena Ajantappajien toiminnalla tämän vuoden aikana on saada meidät seisahtamaan asioiden äärelle ja katsoa, kuunnella, aistia, mitä siinä edessämme todella on. Samoin kuin urheilussa ja taiteessa, myös toisen ihmisen kohtaamisessa vaikutus tehostuu toistojen ja ajan kasvaessa. Minä seisahdan ja uskallan väittää, että vaikutukset ovat positiivisia. Tähän omakohtaiseen ja muiden kanssa jaettuun kokemukseen perustuen suosittelenkin lämpimästi tutustumaan Ajantappajien näyttelyihin ja tapahtumiin tänäkin vuonna!

Mankelin läpi

Läksin minä talviaamuna käymään, hiihtämässä meinaan. Ajatuksena oli semmoinen noin viidentoista kilometrin lenkki, siinähän sitä olisi rentoa sujuttelua. Ensimmäiset 7 km raakaan vastatuuleen oli aika pahat,
sitten metsän reunaan suojaisaan ja aurinko esiin jee, ugh! Tämähän alkaa tuntua hyvältä, tänään voisi olla hyvä päivä puristaa itsestään kaikki mehut. Sitäpaitsi näiltä kohdiltahan lähtee toimintaan soveltuva parinkymmenen kilometrin metsälenkki. Unohdan parin talven takaisen opetuksen: metsälatu ei ole mikään
kaupungin valaistu baana. Seuraavat n. 15 km menevät ihan ok, ei siinä mitään rämmitään. Sitten alkaa tulla
stoppia. aamupalasta on aikaa, eikä ravintoa, saatika juomaa ole mukana. Energiat on loppu, kertakaikkiaan loppu. Tankkaus ajattelen, se on tärkeää. Huvitan itseäni mörähtämällä Jopemaisesti tankkaus ajatuksen
perään (VERI). Tankata pitäisi (VERI), juu tankata (VERI). No, meneehän se jonkin aikaa noinkin..
Kaikesta maailman ravinnosta tekee mieli porkkanoita, makeita luomuporkkanoita, nam! Vilahtiko puun takana jättimäinen porkkana? Mietin olenko raskaana, kun outo mieliteko? Ei, olen mies, enkä usko neitseelliseen sikiämiseen. Keho alkaa olla kankea, niin kankea. Ja kädet, nuo salilla hiotut teräsputket,
nehän ne vasta on kankeat! Metsän reunassa auringon hyväilemänä teollisuutta odottava tukkipino näyttäytyy
kaltaisenani. Hoi ruumiinveljet, toverit! mahtuuko sekaan, oikeisenko pinon päälle? Pökkelöitä kaikki tyynni.
Viimeiset kilometrit hammasta purren tajunnan rajamailla (jopa pari mummoa ohittaen) autiomaahan eksynyt
hiihtäjä pääsee vihdoin odottavalle autolle. Sivakat kyytiin tärisevät monot polkimille ja tyhjä katse kohti tuuli-
lasia.
Summa summarum, näinkin yksinkertaisella tavalla voi näköjään harmaaseen arkeen ja aikaan tehdä toimen,
joka alkukantaisine tuntemuksineen asettuu muistin lokeroihin ainakin joksikin aikaa.
Heh, hyvät ystävät, ei saa jäädä tuleen makaamaan!