Joulurauhaa

On vaikea samaistua ystävien facebook päivityksiin, sähköposteihin tai muihin viesteihin. Istuessani tietokone sylissä Senegalin hiljenevässä illassa auringon jo laskettua odottamassa joulua, tajuan etten ole lähettänyt yhtään joulukorttia tai ostaneeni lahjoja. Jouluruokiakaan en juuri ole miettinyt. Tänään iltapala koostui herkullisesta ja tuoreesta ananaksesta. Päivän päätteeksi paita on kostunut hiestä, koska päivä oli jälleen hiukan lämpimämpi. Välillä on 6000 kilometrin lisäksi myös noin 50 lämpöastetta.

En kuitenkaan koe jääneeni paitsi mistään, vaan pikemminkin saaneeni hyvin erilaisen rauhan kokemuksen. Päivällisen nautimme paikallisen ystävämme kotona, jonka jälkeen siirryimme hyvin viihtyisään afrikkalaiseen pubiin hetkeksi. Hetki oli venynyt lopulta puolesta päivästä auringonlaskuun. Lahjat olivat edelleen ostamatta, kortit lähettämättä sekä joulukiire kokematta. 

Vuosi sitten olin säveltänyt kappaleen Joulurauhaa, jossa pohdin joulun perimmäistä sanomaa rehellisesti sanoen aika sarkastisesti. Jotta pääsisin blogissani edes hiukan kiinni suomalaisten hengenheimolaisten kanssa samalle käsitystasolle, kuuntelin kappaleen kolmeen kertaan. Ihan vain että voisin tavoittaa jotain siitä mitä itse olen kokenut säveltäessani kyseistä teosta. Kappaleen alussa ja lopussa on ensin kolmi- ja sitten viisiääninen fraasi "rauhaa", joka ehkä kuvasti jollain tavoin sitä samaa mitä olen kokenut lapsena, nuorena, aikuisena ja nyt täällä, tässä ja nyt. Jos olisin ymmärtänyt paremmin, olisin ottanut kappaleen sellaiseen muotoon, että voisin liittää sen tähän blogiin, mutta ehkä sen aika on sitten Ajantappajien vuoden 2013 joulublogissa.

Rauha ja sen toivottaminen oli ensimmäisiä asioita mitä opin saapuessani Dakarin auringon alle. Jamm rek, vastataan wolofiksi, kun kysytään katukielellä kuulumisia. "Rauhaa vain" on suora käännös. Itse olen aiemmin toivottanut vuoden kahtenatoista kuukautena samaa kanssakulkijoille noin reiluna kymmenenä päivänä. Täällä samaa olen opiskellut toivottamaan päivittäin, useaan kertaan.

On mielenkiintoista tajuta miten monella eri tavalla rauha näkyy meissä ihmisissä. Kävellessä kadulla, levollisuutena sosiaalisissa tilanteissa ja nyt minulla kalenterivapautena. Kävely oli yksi asia mihin en voinut olla kiinnittämättä huomiota. Kiireisen askelluksen sijaan huomasin omaksuvani rennon käynnin ja omaavani kyvyn pysähtyä tervehtimään niin tuttuja kuin tuntemattomia ihmisiä kaduilla. Jotain jota ei voinut kuvitellakaan jos bussi lähtee 3 minuutin kuluttua tai palaveri tulee olla valmisteltu tunnin päästä.

Tärkeimpiä asioita mitä olen oppinut tästä kaikesta on se, että minullakin saa olla aikaa toiselle ihmiselle. Oman arvomaailmani sekä käsityskykyni mukaan ihmiset, minä mukaanlukeutuen, ihan itse pyöritämme oman yhteiskuntamme. Tällöin prioriteettina tulisi olla ihminen. Toivonkin saavani itselleni joululahjaksi  sisäiseen ääneen uuden kappaleen, jonka luvalla voisin pysähtyä siihen hetkeen kun toinen ihminen tulee kohtaamaan minut. Tavallaan olen hukannut jo liian monta kohtaamista ja hetkeä, jotka olisin voinut elää rauhassa kohdaten vastaantulijan.

Jokaisella valinnalla on kuitenkin hintansa. Pohtiessani asiaa huomaan vaakakuppiin asettuvan arvomaailman asiat sekä asiat joita ainakin kuvittelen minulta odotettavan. Ehkä olen seuraavan kerran tavoistani pahasti poiketen myöhästyessäni jonkun mielestä paha ihminen, mutta todennäköisesti olen kohdannut ainakin yhden ihmisen tuona päivänä.

Toivotan joulurauhaa jokaiselle Ajantappajien blogin lukijalle tasapuolisesti ja toivon rauhan jatkuvan koko vuoden 2013 ajan. Vähintäänkin.

Aina on aikaa

Olemme olleet Taf Taf- residenssissä Senegalissa nyt yli kuukauden. Voisi sanoa että aika on mennyt kuin siivillä sillä nähtävää ja koettavaa on ollut paljon. Ajantappajien näkökulmasta kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita joita olemme täällä oppineet on että aina on aikaa. 

Hyvä esimerkki tästä on kun menimme markkinoille paikallisen ystävämme kanssa, jossa hän halusi esitellä meidät omille ystävilleen. Yksi heistä oli ompelija joka keskeytti työnsä vaihtaakseen kuulumiset meidän kanssa. Kaikessa rauhassa. Kertaakaan en ole tässä maassa kuullut, että nyt on huono hetki, nyt on kiire. Hedelmienmyyjät torilla pysähtyvät juttelemaan ja toivottavat tervetulleiksi Dakariin. Kangasmarkkinoilla on aikaa pysähtyä ihastelemaan värejä.

Usein täällä ihmiset tulevat kysymään, että mitäs tehdään tänään. Asioihin heittäydytään mukaan useimmiten samantien. Pitkät soitto- ja laulutuokiot ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa ovat täällä normaalia arkipäivää ja paikalliset lähtevät mielellään näyttämään paikkoja. Markkinoilta löytyy mitä tahansa kysymällä. Santhiaban lapset ottavat paljon kontaktia ja tulevat mielellään leikkimään. Myös me olemme oppineet antaamaan aikaa heille heittäytyen mukaan esimerkiksi tanssimaan tai piirtämään. 

Paikallinen elämänmeno on rentoa ja hidasta. Eikä kuitenkaan mitään laiskottelua. Ihmiset hoitavat työnsä, lapsensa ja kotityönsä, kaikki tärkeä tulee joka päivä tehtyä. "Kun olet läsnä siinä mitä teet, teet vähemmän, mutta saat enemmän aikaan. Levollisuus on tehokkuuden syntypaikka." Näin sanoo psykologi ja kirjailija Tommy Hellsten sivustollaan Ihminen Tavattavissa. Sen olemme saaneet täällä kokea. On ollut aikaa luovalle työlle. Aikaa uudelle kulttuurille. 

Olemme nauttineet ajastamme täällä ja meillä ei ole juurikaan ollut vaikeuksia sopeutua. Päinvastoin. Vailla stressiä on työnjälki parempaa niin taiteessa kuin muissakin asioissa. Tämä on jotakin jonka haluaisin antaa joululahjaksi kaikille. Jamm rek, eli rauhaa vain.