On vaikea samaistua ystävien facebook päivityksiin, sähköposteihin tai muihin viesteihin. Istuessani tietokone sylissä Senegalin hiljenevässä illassa auringon jo laskettua odottamassa joulua, tajuan etten ole lähettänyt yhtään joulukorttia tai ostaneeni lahjoja. Jouluruokiakaan en juuri ole miettinyt. Tänään iltapala koostui herkullisesta ja tuoreesta ananaksesta. Päivän päätteeksi paita on kostunut hiestä, koska päivä oli jälleen hiukan lämpimämpi. Välillä on 6000 kilometrin lisäksi myös noin 50 lämpöastetta.
En kuitenkaan koe jääneeni paitsi mistään, vaan pikemminkin saaneeni hyvin erilaisen rauhan kokemuksen. Päivällisen nautimme paikallisen ystävämme kotona, jonka jälkeen siirryimme hyvin viihtyisään afrikkalaiseen pubiin hetkeksi. Hetki oli venynyt lopulta puolesta päivästä auringonlaskuun. Lahjat olivat edelleen ostamatta, kortit lähettämättä sekä joulukiire kokematta.
Vuosi sitten olin säveltänyt kappaleen Joulurauhaa, jossa pohdin joulun perimmäistä sanomaa rehellisesti sanoen aika sarkastisesti. Jotta pääsisin blogissani edes hiukan kiinni suomalaisten hengenheimolaisten kanssa samalle käsitystasolle, kuuntelin kappaleen kolmeen kertaan. Ihan vain että voisin tavoittaa jotain siitä mitä itse olen kokenut säveltäessani kyseistä teosta. Kappaleen alussa ja lopussa on ensin kolmi- ja sitten viisiääninen fraasi "rauhaa", joka ehkä kuvasti jollain tavoin sitä samaa mitä olen kokenut lapsena, nuorena, aikuisena ja nyt täällä, tässä ja nyt. Jos olisin ymmärtänyt paremmin, olisin ottanut kappaleen sellaiseen muotoon, että voisin liittää sen tähän blogiin, mutta ehkä sen aika on sitten Ajantappajien vuoden 2013 joulublogissa.
Rauha ja sen toivottaminen oli ensimmäisiä asioita mitä opin saapuessani Dakarin auringon alle. Jamm rek, vastataan wolofiksi, kun kysytään katukielellä kuulumisia. "Rauhaa vain" on suora käännös. Itse olen aiemmin toivottanut vuoden kahtenatoista kuukautena samaa kanssakulkijoille noin reiluna kymmenenä päivänä. Täällä samaa olen opiskellut toivottamaan päivittäin, useaan kertaan.
On mielenkiintoista tajuta miten monella eri tavalla rauha näkyy meissä ihmisissä. Kävellessä kadulla, levollisuutena sosiaalisissa tilanteissa ja nyt minulla kalenterivapautena. Kävely oli yksi asia mihin en voinut olla kiinnittämättä huomiota. Kiireisen askelluksen sijaan huomasin omaksuvani rennon käynnin ja omaavani kyvyn pysähtyä tervehtimään niin tuttuja kuin tuntemattomia ihmisiä kaduilla. Jotain jota ei voinut kuvitellakaan jos bussi lähtee 3 minuutin kuluttua tai palaveri tulee olla valmisteltu tunnin päästä.
Tärkeimpiä asioita mitä olen oppinut tästä kaikesta on se, että minullakin saa olla aikaa toiselle ihmiselle. Oman arvomaailmani sekä käsityskykyni mukaan ihmiset, minä mukaanlukeutuen, ihan itse pyöritämme oman yhteiskuntamme. Tällöin prioriteettina tulisi olla ihminen. Toivonkin saavani itselleni joululahjaksi sisäiseen ääneen uuden kappaleen, jonka luvalla voisin pysähtyä siihen hetkeen kun toinen ihminen tulee kohtaamaan minut. Tavallaan olen hukannut jo liian monta kohtaamista ja hetkeä, jotka olisin voinut elää rauhassa kohdaten vastaantulijan.
Jokaisella valinnalla on kuitenkin hintansa. Pohtiessani asiaa huomaan vaakakuppiin asettuvan arvomaailman asiat sekä asiat joita ainakin kuvittelen minulta odotettavan. Ehkä olen seuraavan kerran tavoistani pahasti poiketen myöhästyessäni jonkun mielestä paha ihminen, mutta todennäköisesti olen kohdannut ainakin yhden ihmisen tuona päivänä.
Toivotan joulurauhaa jokaiselle Ajantappajien blogin lukijalle tasapuolisesti ja toivon rauhan jatkuvan koko vuoden 2013 ajan. Vähintäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti