maanantai 10. joulukuuta 2012

Aina on aikaa

Olemme olleet Taf Taf- residenssissä Senegalissa nyt yli kuukauden. Voisi sanoa että aika on mennyt kuin siivillä sillä nähtävää ja koettavaa on ollut paljon. Ajantappajien näkökulmasta kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita joita olemme täällä oppineet on että aina on aikaa. 

Hyvä esimerkki tästä on kun menimme markkinoille paikallisen ystävämme kanssa, jossa hän halusi esitellä meidät omille ystävilleen. Yksi heistä oli ompelija joka keskeytti työnsä vaihtaakseen kuulumiset meidän kanssa. Kaikessa rauhassa. Kertaakaan en ole tässä maassa kuullut, että nyt on huono hetki, nyt on kiire. Hedelmienmyyjät torilla pysähtyvät juttelemaan ja toivottavat tervetulleiksi Dakariin. Kangasmarkkinoilla on aikaa pysähtyä ihastelemaan värejä.

Usein täällä ihmiset tulevat kysymään, että mitäs tehdään tänään. Asioihin heittäydytään mukaan useimmiten samantien. Pitkät soitto- ja laulutuokiot ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa ovat täällä normaalia arkipäivää ja paikalliset lähtevät mielellään näyttämään paikkoja. Markkinoilta löytyy mitä tahansa kysymällä. Santhiaban lapset ottavat paljon kontaktia ja tulevat mielellään leikkimään. Myös me olemme oppineet antaamaan aikaa heille heittäytyen mukaan esimerkiksi tanssimaan tai piirtämään. 

Paikallinen elämänmeno on rentoa ja hidasta. Eikä kuitenkaan mitään laiskottelua. Ihmiset hoitavat työnsä, lapsensa ja kotityönsä, kaikki tärkeä tulee joka päivä tehtyä. "Kun olet läsnä siinä mitä teet, teet vähemmän, mutta saat enemmän aikaan. Levollisuus on tehokkuuden syntypaikka." Näin sanoo psykologi ja kirjailija Tommy Hellsten sivustollaan Ihminen Tavattavissa. Sen olemme saaneet täällä kokea. On ollut aikaa luovalle työlle. Aikaa uudelle kulttuurille. 

Olemme nauttineet ajastamme täällä ja meillä ei ole juurikaan ollut vaikeuksia sopeutua. Päinvastoin. Vailla stressiä on työnjälki parempaa niin taiteessa kuin muissakin asioissa. Tämä on jotakin jonka haluaisin antaa joululahjaksi kaikille. Jamm rek, eli rauhaa vain. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti