Katse huomiseen

Haikeaa on. Hyvä fiilis. Kellojen romuja kassit pullollaan. Kuohujuomat korkattu ja tunteiden sekamelskaa selvitellään. Ajantappajien ensimmäinen näyttely on paketoitu. Ovet ovat kiinni. Näyttely on loppu.

Ajatusten tulvasta nousee edelleen yksi ystäväni kommentti, kun hän kuuli, että järjestämme tällaista taidetapatumaa. "Mitä sulle tosta oikeen jää käteen?" Jätin silloin vastaamatta suoraan, mutta nyt kun kerran sitä on kysytty, koen tarpeelliseksi jostain syystä yrittää vastata. Muutama tuhat valokuvaa vuorovaikutteisesta yhteisötaideteoksesta. Useampi biisirunko. Korutaiteilijamme Salla teki suuret määrät töitä ja moni ihminen kantaa korvissaan nyt Ajantappajien jälkiä. Vajaa pari sataa näyttelyvierasta. Hyvää palautetta. Parannettavien asioiden lista. Kehitysideoita. Idea vuoden 2013 Ajantappajien näyttelyn rungosta. Muutama hieno taulu uusissa kodeissa. Iso pino levyjä vähemmän kannettavana kotiin.

Kuva: Antti Kuusi

Tärkeämpänä koen sen kuitenkin, että näyttelyssä oli kolme, tai oikeastaan neljä, ensikertalaista mukana. Ehkä heidän töitään olisi muutenkin päässyt ihailemaan jossain, mutta työryhmä sai jakaa ensinäyttelyn ilon vähintään kolminkertaisesti. Onnittelut hienosta näyttelystä kuuluvat kaikille, mutta eritoten ensikertalaisille.

Jotain kuitenkin muuttui minussa. Projekti laittoi minut pohtimaan paljon Ajantappajien tematiikkaa. Kiireenvastaisuus oli ennen kuitenkin häilyvä käsite ja jotain miten vain tein asioita. Nyt kymmeniä kertoja asiasta puhuneena ja kirjoittaneena huomaan lukevani paljon artikkeleita ja muita tekstejä liittyen downshiftaamiseen, leppoistamiseen ja rauhoittumiseen. Lisäksi heräsin miettimään pitäisikö minun vähentää jotain omista aktiviteeteistäni. Voisinko luopua jostain mitä teen nyt? Mitä sillä ajalla tekisin? Viettäisin illan viikossa kotona kokkaillen, jutellen ja ollen jouten? Olisin yksin? Luonnossa? Lukisin kirjaa kotona? Kuuntelisin musiikkia? Vai hiljaisuutta ehkä kuitenkin? Oli mitä oli, sen näkee vasta kun olen siinä hetkessä. Nyt prosessi on ilmeisesti kyselyiässä.

Mitä mulle tästä siis jäi käteen? Kokonaisuudessaan sain päättäväisyyttä ja tukea sille ajatukselle, että tämä ei jää tähän. Pahan sijaan sanojen kaiku on hyväenteinen. Opin jotain jonka arvoa en vielä osaa määritellä. Sain olla osana hienoa työryhmää. Tutustua uusiin ihmisiin. Soittaa sydämeni kyllyydestä improvisaatiota. Käydä useita pitkiä ja hienoja keskusteluita. Kokea monella eri tasolla onnistumisen ja onnellisuuden kokemuksia.

Katse kääntyy kuitenkin huomiseen. Silloin matka jatkuu kohti kotia hetkeksi. Ajantappajat nähdään seuraavan kerran hiukan erilaisessa koostumuksessa 18.8. Imatralla kulttuuritalo Virran tiloissa Taideyössä. Blogin päivittäminen tulee jatkumaan säännöllisesti, mutta hiukan harvempaan tahtiin.


Kiitos tähän asti kaikille projektiamme tukeneille, osallistuneille, työryhmän jäsenille ja lukijoille.


Antti Kuusi