Taiteesta ja sen tekemisestä

Kävin kertomasta ammattiin opiskeleville nuorille millaista on tehdä taidetta sekä tuottaa taidetapahtumia. Päällimmäisenä fiiliksenä huomasin, että 45 minuuttia on lyhyt aika. Vaikka luulin sen riittävän hyvin pintaraapaisuun useampaan asiaan. Muutaman asian ehdin käydä läpi ja vähän saada keskusteluakin aikaan. Jäin pohtimaan useampaa asiaa. Tässä muutamia ajatuksiani taiteen tekemisestä.

Halusin lähestyä taiteen tekemistä konkreettisella tasolla. Keskustelimme ryhmän kanssa missä taiteilijoiden työtä nykyään voi nähdä, kuulla tai muuten aistia. Sain komean kirjon vastauksia. Sivuttiin hiukan medioita sekä perinteisempiä näyttelyitä ja konsertteja. Perinteinen taiteilija-karikatyyrikin tuli siinä käytyä läpi. Baskeri, patonki ja viinilasihan kuuluvat olennaisesti taidemaalariin. "Taputtaisin, mutta viini läikkyy" -kommenttia jäin hiukan kaipaamaan, mutta onneksi eräs ystävä pelasti senkin suhteen jäkikäteen.

Kertoessani itsestä taiteilijana huomasin jääväni pohtimaan Ajantappajien ideologian kannalta omaa elämääni. Kerroin ryhmälle käyttäväni viikottain aikaa taiteeseeni noin 3 tuntia arkipäivisin ja viikonloppuisin sitten 7-8 tuntia päivässä. Yhteensä noin 30 tuntia viikossa. Eli melkein sellaisen toisen työviikon. Vähän niinku kuin silleen keskiarvona. Taisin mainita, että joku voisi pitää minua työnarkomaanina. Enhän minä ole sellainen! Taide on intohimoa. Taide on sen näkemistä tai kuulemista siellä missä sitä ei muut kuule. Taide on sitä, että yhdistää niitä asioita, joita ei pidä yhdistää. Taide on uuden luomista. Taide on sitä, miksi jaksan tehdä sen kaiken muun. Taide on se, mikä rajoittaa sitä aiemmin morkattua vapaa-aikaani. Taide on se mikä herättää keskellä yötä ja pistää minut kirjoittamaan epämääräisiä nuottisarjoja hajanaisille lapuille. Taide on sitä miksi herään mielummin aamulla tuntia aiemmin, jotta ehdin varmasti soittamaan tarpeeksi iltapäivällä. Taide on sitä, että innostun jostain yksinkertaisesta melodiakulusta, joka vaan sattuu niin upeasti rytmittymään jonkin tietyn tekstin kanssa. Ja johon voi vielä lisätä mielettömän hienon kontrapunktin. Ja muutaman lisäsävelsoinnun. Taide on sitä mitä olen vain tehnyt viimeiset 23 vuotta. Ehkä näiden asioiden lisäksi olisi pitänyt tajuta sanoa siinä hetkessä että taiteen tekeminen ei ole valinta. Taiteellisuus ja luovuus on niin olennainen osa minua, etten edes halua viettää vapaa-aikaa. Siis taide ei vie minulta aikaa. Minulla on aikaa taiteelle.

Kyse on arvoista. Jokainen meistä määrittää omassa elämässään olevat tärkeät asiat. Arvoihin kasvetaan. Arvoista keskustellaan ja tarvittaessa vaikka taistellaan. Minun elämässäni kiireettömyyden ja leppoistamisen periaatteista olen valmis tinkimään, jos vaan saan tehdä musiikkia. Tässä on ristiriita. Useat minulle läheiset ihmiset ymmärtävät, että silloin minulla ei ole kiire. Se näkyy joskus siinä, että ilmoitan tulevani myöhässä, koska jäin soittamaan. Tai etten pääse johonkin, koska olen bänditreeneissä. Tai joskus saatan varata vapaan viikonlopun ja sen sijaan, että lähtisin ulos ystävien kanssa, jään kotiin säveltämään. Ja tämä kaikki tapahtuu elämässäni, missä olen parisuhteessa, päivätöissä sekä parissa eri projektissa mukana vapaa-aikanani. Ja aivan niin, soitan noin viidessä eri kokoonpanossa. Minun arvomaailmassani musiikki tulee aikalailla kärkipäässä.

Voin vain toivoa, että jokainen niistä opiskelijoista löytää jossain vaiheessa elämäänsä sen mikä on heille tärkeää. Ja lisäksi kokee tuon 45 minuuttisen aikana mainitun taidekokemuksen vielä lukemattomia kertoja elämässään. Pakko ottaa vielä yksi asia tähän mukaan. Kysyin Ajantappajien ns. kenkäinstallaatiosta, eli teoksesta Yhteiskunnan askeleet, että miksi se on taidetta. Sain vastauksen, joka tyydytti minun taiteellisen sieluni. "Koska se herätti tunnereaktion". Täytyy myöntää, että menin melkein sanattomaksi. Niin naulan kantaan oli tuo vastaus. Onneksi siinä vaiheessa kolmesta vartista oli jäljellä enää noin kaksi minuuttia.

Ihmisen suojelua...

Monilla aikaisemmin työajattomilla aloilla on viime aikoina siirrytty työajan seurantaan. Ihmettelin tätä eräälle työtoverille. Hän sanoi, että tällä tavalla työaika pysyy kohtuullisena. Ei tule tehdyksi liian pitkiä työpäiviä, kun tietää, että klo 18 jälkeen saldoa ei kerry ellei ole muistanut pyytää ylityömääräystä.

Suojelemmeko itseämme työltä vai työtä itseltämme? Maalla syntyneenä ja lapsuuteni viettäneenä opin joustavan suhtautumisen työaikaan. Töitä tehtiin silloin kun sää vaati tai oli sadonkorjuuaika. Eläimet piti hoitaa joka päivä - myös jouluna ja juhannuksena.

Olen elänyt kohta neljäkymmentä vuotta puolison kanssa, joka tekee töitä usein silloin kun muut ihmiset ovat työstään vapaalla. Milloin perheemme on vapaalla? Lomilla ja vapaapäivinä elleivät työtehtävät estä sitä. Voisiko tai pitäisikö tämän olla toisin?

Olen aika epäsosiaalinen työtoveri, en pidä kahvi- tai ruokataukoa kellon mukaan. Työni rytmittyy tehtävien perusteella. Kun jokin asia on tehty, tarvitsen tauon ennen kuin siirryn seuraavaan. Teen jonkin homman mielelläni valmiiksi, enkä katso kellosta, milloin pitää lopettaa. Olenko työn orja? Ovatko muut kellon tai työajan orjia?


 

Ei nimi miestä pahenna...

Näin väittää sananlasku. Ajantappajat taiteilijatyöryhmä voisi ensikuulemalta luoda mielikuvan taiteilijoista, jotka kera viinin ja eväskorin maalailevat romanttisessa auringonpaisteessa. Hitaasti, mutta varmasti. Malleina toimivien kellohameet laskostuen kauniisti nurmikolle tahraantumatta. Tai hiukan rumempi ajatus. Taiteilija ilman tuota maisemaa, pelkkä viini ja hissuttelu. Tai suomalaisen työmoraalin vastaisesti taiteilija, joka ei vaan tee kunnon työtä. Pahalta kuulostaa.

Nimet herättävät vahvoja mielikuvia. Ajantappaminen on kuitenkin arkikielessämme usein laiskotteluun liitetty termi. Tämän vuoden sitä käyttäneenä huomaa jo tottuneensa siihen uuteen merkitykseen, mikä sanaparilla nykyisin minulle on. Huomaan nauravani tahattomille vitseille ajantappamisen suhteen.

Tällaisen tilanteen koittaessa lähdin pohtimaan, että mitä tuo termi laajasti käsitettynä nykyisin merkitsee minulle. Rentoutumisen ja työnteon vuorottelu ovat perintöä teollistumisesta. Teollisuus mahdollisti meille nykyäänkin niin kalliina pidetyn vapaa-ajan. Varattu-aika on jollekin muulle myytyä aikaa ja vapaa-aika on sitten sitä omaa. En ole kokenut tarvitsevani erikseen monia eri aikoja.

Mitä se vapaa-aika nyt sitten oikein tarkoittaa? Jos aletaan puhua Ajantappajista laiskottelijoina niin on syytä pohtia mitä muuta vapaa-aika voisi olla. Vapaus. Kovin on patrioottisen kuuloinen termi. Vapaus työstä? Vastuusta? Velvollisuudesta? Veljeydestä? Stressistä? Ajasta? No ei sentään. Vapaa-aikahan loppuu joskus. Onko meillä vain osittainen vapaus päättää omasta elämästämme? Eipä tuosta termistä kovin paljon työryhmän nimeä kummempaa voi sanoa. Pidän itseasiassa Ajantappajia hiukan kiinnostavampana ja tyylikkäämpänä kuin vapaa-aikaa.

Jos Ajantappaja ja Vapaa-aika painisivat, kuvittelisin omahyväisesti Vapaa-ajan saavan pahasti köniinsä. Ihan jo siitä syystä, että Ajantappaja on painanut kovastikin duunia saadakseen äänensä kuuluviin ja taiteensa esille. Vapaa-aika on puolestaan kuluttanut farkkujen polvien sijaan kovasti takataskuja sekä sohvatyynyjä. Mielessäni voin kuulla sen mahtipontisen elokuvamusiikin joka raikuu, kun hidastetussa filminpätkässä Vapaa-aika tömähtää huulet lepattaen tantereeseen ja Ajantappaja nostaa kätensä voitonmerkiksi ilmaan. Oltiin vielä reiluja, kun siirryttiin vastaavaan persoonamäärään terminologiassa.

Pata kattilaa soimaa voisi joku sanoa. Tai, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Sanoisin kuitenkin, ...jollei mies nimeä. 

Ajantappaja 

Kiireettömän miehen kello

Kellon käyttämisen lopetin jo reilut kymmenen vuotta sitten. Nyt kuitenkin päätin laittaa aikaraudan ranteeseen. Viritin sen pari viikkoa sitten kohdilleen ja esittelin monille. Vastaukseksi sain hymähdyksiä sekä ihmettelyä. 

Ensin esittelin uuden rannetta koristavan esineen Keisarin uutena kellona. Sitten tulin toisiin ajatuksiin, kun eräs ihmettelijöistä työnsi sormensa kellooni ja totesi siinä olevan kosketusnäytön. Tajusin sillä hetkellä edustavani vahvasti nykyisyyttä. Se oli hyvä asia. Elää tässä hetkessä, nykyisyydessä, tämän hetken teknologian huipun kärjessä! Esittelin tikittäjäni kosketusnäyttökelloksi.

Muutama tovi tämän jälkeen pääsin ehkä vihdoin sinuksi sen faktan kanssa, että aamuisin piti muistaa silmälasien ja hampaiden pesun lisäksi rannekkeen lukitseminen. Myönnettäköön, että muutamana aamuna tajusin vasta pari tuntia heräämisen jälkeen jotain puuttuvan. Kiristelin nahkahihnaa ranteeseeni sitten kesken työpäivän.

Tämän illan nimi rannekkeelleni on kypsynyt useamman päivän. Kiireettömän miehen kello se olla pitää! Hankala on kiirehtiä kun kellotaulusta näkyy vain, eilisen illan kommenttia lainaten, "neljä karvaa ja pari luomea". Sekin etu tässä on että hymyjen ja hyvien keskusteluiden lisäksi kokee olevansa oikeassa ajassa. Nykyajassa. Kosketusnäytöt ja kaikki.

Muusikkona luonnollisesti vitsit bändikavereilta olivat lukuisia. Englantia puhuvassa kokoonpanossa englanninkielinen sana timehan tarkoittaa musiikin sykettä, tempoa. Veistelivät kaverukset eilen ennen illan keikkaakin jotain siitä, että pitäisi riisua tuo riippakivi ranteesta, että soittaisin edes jotenkuten samaa tahtia. Uhmasin kuitenkin tovereita ja sai kellonikin ensimmäisen kosketuksen rock-musiikin maailmaan. Keikka muuten alkoi tasan puolen yön aikaan. Tätä ei tarvinnut tarkistaa ainakaan minun ajanmittauslaitteestani.

Tällä kertaa allekirjoitan työryhmän lisäksi omalla nimelläni,
Antti Kuusi

Taideyö takana

Ajantappajien jalkautuminen Kulttuuritalo Virran Taideyöhön eilisiltana sujui hienosti. Ehkä kuitenkin vähän enemmänkin, kuin vaan hienosti. Ollaan rohkeita ja sanotaan, että upeasti! Ihmisiä oli paljon ja jopa jonoksi asti teoksen Tapa aika ennen kuin se tappaa sinut lähistöllä. Uudet kellolahjoitukset tulivat tarpeeseen. Ilman niitä olisi tullut suorastaan kellopula. Oli ilo nähdä, kuinka sekä nuoret että jo varttuneemmatkin osallistuivat aktiivisesti koko illan ajan teokseen.

Yhteiskunnan askeleet teos oli kerännyt reilut kolmekymmentä kassillista kenkiä lahjoituksena. Tällä hetkellä nuo kengät seisovat Imatran pääkirjaston portailla. Teoksen ideanahan on se, että jokainen voi halutessaan etsiä kenkien joukosta itsensä näköiset ja sijoittaa ne sille yhteiskunnan portaalle, jolla kokee seisovansa. Kävijöiden joukosta nousi monenlaisia palautteita. Yksi kertoi, että nostaa itsensä huipulle, portaiden päässä olevien hälyttimien päälle. Toinen sanoi, että tuntee olevansa alimmalla portaalla. Joku taisi mainita arkkitehtuurin vaikuttavan yhteiskuntaa kuvaavan portaikon rakenteeseen liiaksikin. Keskitasanne on useamman portaan verran vertikaalista keskikohtaa ylempänä. Tärkeintä on, että osallistujia sekä kommentteja tuli työryhmän tietoon. Teoksen tarkoituksena on seurata, kuinka osallistujajoukko kokee sijoittuvansa yhteiskunnassamme.

Musiikki, joka soi Karelia-salissa videoinstallaation seurana, sai palautetta Saksasta asti. Vertaus Eric Claptoniin taisi kaikua jonkun ajantappajan korviin saakka. Työnäytökset kiinnostivat tuttuun tapaan. Korutaidetta saatiin nauttia Ajantappajien lisäksi Korutaideyhdistyksen kävelevän- sekä tavanomaisemman korutaidenäyttelyn muodossa. Erityinen kiitos kuuluu Kulttuuritalo Virran henkilökunnalle, jotka olivat uurastaneet saadakseen tyylikkään valaistuksen sekä kaiken muun toimimaan tapahtumassa.

Kokonaisuutena voi levollisin mielin todeta, että kiireenvastainen kampanjointi on herättänyt kiitettävästi vastakaikua. Hyvä henki ja rento tekeminsen meininki on ollut jatkuvasti läsnä.

Taideyö on takana ja edessä siintää tulevaisuus. Ajantappajat keskittyvät seuraavina kuukausina pohtimaan kuinka toteuttaa parhaat visiot. Blogin päivittäminen jatkuu sekä tulevaisuuden suunnitelmien, että sisällöllisten kirjoitusten muodossa.

Taidetta Imatran yössä

Lauantaina 18.8. Ajantappajien työryhmä kokoontuu jälleen ja tällä kertaa Imatralle Kulttuuritalo Virtaan. Illan aikana, yhdeksästä puoleen yöhön, on paljon muutakin luvassa. Ajantappajien puolesta on luvassa jotain uutta ja vanhaa.

Kellojen lisäksi toimintaa on laajennettu lahjoitusten osalta kenkiin. Kenkiä onkin saapunut jo mukavat määrät. Eräänä aamuna 7.30 työryhmä sai lahjoituksena kolme ISOA kassillista kenkiä. Sen lisäksi Imatran pääkirjastoon oli ilmestynyt pari kenkä- ja kellokekoa. Tämän vieressä oli nöyrä toive, että tarpeettomiksi jääneet kyseiset artikkelit ovat lämpimästi tervetulleita osaksi taideteoksia. Ne keot ovat kasvaneet.

Kuva: Ajantappajat

Kengistä muodostuu uusi vuorovaikutteinen yhteisötaideteos, joka on Kengättömien taiteilijoiden työryhmän kehittynyttä perintöä. Yhteiskunnan askeleet rakentuu Imatran pääkirjaston portaisiin ja on siellä muutaman viikon ajan.

On ollut hieno huomata, kuinka moni on kiinnostunut työryhmän toiminnasta. Blogia luetaan ja lahjoituksia saadaan jatkuvasti. Imatralla yhden päivän mittainen tapahtuma ei tule jäämään viimeiseksi. Toiminta jatkuu.

Tulevaisuuden suunnitelmia on tehty. Ideointi on ollut vähintäänkin riemukasta. Ensi vuoden teemaksi on kaavailtu Läsnäolon taitoa. Ei kuitenkaan mennä liian pitkälle tulevaisuuteen vaan eläkäämme elämämme parasta aikaa tässä ja nyt.

AJAN KAARIA

Länsimaisessa ajattelussa elämä ajatellaan nousevana ja laskevana kaarena. Hyödytön lapsuus, nuoruus ja vanhuus. Aktiivinen, tuottoisa keski-ikä. Itämaissa ajatellaan toisin: elämä on jatkuvaa nousua.

Kaariajattelun taustalla on hyötyminen. Kun ihminen oppii asioita, tietoja, taitoja, hänestä on tulee hyödyllinen osa tähän (rahaa)tuottavaan maailmaan. Sairas, työtön, jaksamaton on pelkkä kuluerä. 

Itämaissa nähdään elämänkokemus arvokkaana. Ihminen on arvokas sinänsä, ei vain tuotantovälineenä. Ihmisen elämä on arvokas kaikkine onnistumisineen ja epäonnistumisineen - ne kuuluvat elämään tai ovat itse elämä.

Millainen on sinun kaaresi? Oletko arvokas siksi, että olet ihmiseksi syntynyt ja elät täyttä elämää vai ansaitsetko olemisen oikeutuksen tekemistesi  ja saavutustesi kautta?

Tuotantoväline on hyödyllinen vain yhdessä tehtävässä.

Hyödytön ajantuhlaaminen on välttämätön edellytys uutta luovalle ajattelulle. Hyödytön ajantuhlaaminen on edellytys sille, että aistit ovat avoinna kauniille, merkitykselliselle, kokemisen arvoiselle. Ihmiseksi kasvaminen, ihmisenä kasvaminen ja ihmisenä eläminen vaativat aikaa...