Kiireen suhteellisuus

Kun työt painaa päälle, kun lapset sairastaa, kun mieltä painaa, tai kun univelka rokottaa, on ajalla tapumusta kulkea aivan omaa tahtiaan. Jokaisen elämässä tuntuu näinä aikoina olevan enemmän ja vähemmän näitä hetkiä. Ajanjaksoja jotka syövät aikaa ja energiaa kuin katumaasturi joka hörppii planeettamme mehut. Tälläiseen ajanjaksoon on helppo hukkua, kadota ja unohtaa se Ajantappajille tyypillinen kiireen pysäyttäminen, peiliin katsominen ja hetkistä nauttiminen.

Useammin kuin kerran olen unohtautunut pitkiksi ajoiksi tuohon tilaan, kuitenkin Ajantappajat, meditaatio, jooga, avantouinti ja muut selkeästi keskittymiseen ja hetkessä olemiseen keskittyvät "ajantappajat" ovat avanneet silmiä. Auttaneet löytämään tapoja katkaista kiireen tunteen, opettaneet löytämään oman elämän tahdin. Kysymys ei ole tekemisen vähentämisestä, eikä vapaa-ajan lisääntymisestä. Kysymys on kiireen ja kaiken imevien energiaimureiden vallan poistamisesta omasta elämästä. Löytää onnellisuutensa ja tilansa ajassa ja paikassa, läsnäollen hetkissä.

Kun lapsi sairastaa ja aikataulut paukkuu, ei stressitasojen kasvu ainakaan nopeuta paranemista, helpota kiirettä tai anna kokemusta hyvästä vanhemmuudesta. Lapsen kanssa kaakaon keittäminen, kevyt kävely puistossa nauttien valoista ja väreistä, yhdessä kirjojen lukeminen ja yhdessä olo. Nuo taas vievät hetkeksi ne muut asiat pois mielestä, vähentää stressiä, helpottaa pienen potilaan sairastamista ja tuottavat onnistumisen kokemuksia. Ne työt jotka jää tekemättä jäisivät tekemättä pienen itkijän vieressä muutoinkin, joten ennemmin etsii ne asiat joista voi saada pieniä onnistumisen tunteita.

Kun työt painaa päälle ja aikataulut paukkuu, helpottaako painostava ja maahan rutistava kiire ja stressi työn valmistumisesta? Kun väsyttää niin, että huomaa tuijottaneensa valkoista hohtavaa ruutua jo monta tovia saamatta mitään tehokasta työtä aikaan, auttaako ylityötunnit? Löytyisikö ratkaisu päiväunista, kevyestä kävelystä raikkaassa ilmassa, nautinnollisesta kiireettömästä teekupillisesta ystävän kanssa tai ehkä avannossa käynnistä? Löytyisikö energiaa palata työpöydän ääreen ja nähdä työnsä uudesta näkökulmasta, ikään kuin se olisi ratkaissut itse itsensä. Aivomme eivät tunnu toimivan kovinkaan hyvin liiallisen stressin alla, mutta kun niille antaa hetken tauon, ovat tehtävät ikäänkuin suorittaneet lähes itse itsensä. Tietenkään jokaisella työpaikalla ei nämä ideat toimi, mutta eiköhän jokaisessa työpaikassa ole löydettävissä ne omat henkireiät. Omat tavat saada kiireen tuntu katkaistua. Ja tehtävät suoritettua. Eikä ainoastaan suoritettua, vaan oltua läsnä hetkessä, löytää todellinen itsensä jokaisesta hengenvedostaan ja saada työnsä ulos sen suorittamisesta nauttien. Saaden niitä onnistumisen tunteita, jotka monesti unohtuvat kiireen, juoksemisen ja hoppuilun alle. Saako työn orja nautintoa tekemisestään? Vai pitäisikö asettua työnsä mestariksi, nauttia niistä hetkistä joina saa toteuttaa itseään.

Lähes kaikkiin jokapäiväisiin kiireen ongelmiin on tuntunut löytyvän keinoja, toki tämä on oppimisprosessi joka on kaukana täydellisyydestä. Mutta jo nyt alkaa nähdä selvästi paitsi Ajantappajien ideologian ja toiminnan huutavan pulan ympärillään, myös itsessään sen muutoksen joka löytyy hetken syleilemisestä ja siinä elämisestä.

Alle olen sijoittanut linkin inspiroivaan videoon onnellisuudesta ja hetkessä elämisestä. Toivottavasti myös te jotka jatkuvasti tunnette kiireen puristuksen inspiroidutte katsomaan hetkeä uudelleen, tuoreella tavalla. Ja ehkä, ehkä, löydätte itsenne katselemasta maailmaa vähemmän kiireellisten lasien läpi.
Matt Killingsworth: Stay in the moment