Terveiset kellojen maasta

Dakarin kaduilla ihmiset tarjoavat kelloja, aitoja Rolexeja he sanovat. Massiivisia aikarautoja kymmenittäin halpaan hintaan tietenkin. Tulee mieleen, että yhtä aitoja ovat tuotteet kuin niiden käyttötarkoituskin. Jos illallinen sovitaan kuudeksi, ei kannata hätääntyä, jos seitsemään mennessä ketään ei näy. Ruoka syödään kun on sen aika. Tai torstai voi ihan hyvin olla lauantai, jos silloin vain on parempi hetki.

Hetket juoksee aivan eri tavoin afrikkalaisittain. Samalla kun katukauppiaat tarjoavat tuotteita, joista kieltäydytään, tervehditään vastaantulijoita. Toisten kanssa saatetaan jäädä juttelemaan hetkeksi, toisten kanssa pidemmäksikin aikaa. "Firland? Where's that?" on useamman kerran johdattanut keskusteluun. En tiedä miksi siihen se r-kirjain tulee, mutta se siihen useimmiten laitetaan. Senegalilaiset tietävät kuitenkin rakkaan naapurimme Ruotsin. Pelasivathan he 2002  World cupissa vastakkain. Jalkapallon kautta Suomikin saadaan asetettua maailmankartalle. Tämäkin tiedonjyvä on selvinnyt katukeskusteluista.

Vuorokausi rytmittyy kotimaassamme hyvin eri tavoin kuin Senegalissa. Huomisesta kukaan ei tiedä. Nyt ollaan tässä ja tehdään mitä tehdään. Eilisestä saadaan hyvät muistot, joista voidaan keskustella juoden atayaa. Päivän kuumin hetki rytmittää tekemisen. Siestan aikaan kadut hiljenevät ja ihmiset kerääntyvät varjoihin sekä koteihinsa. Illalla pimeys on läpitunkematon. Päivä- ja iltaunet löytävät helposti paikkansa. Naurahtaen naapurimme paljastaa käyvänsä juoksemassa rannalla klo 5 aamulla, ennen kuin on kuuma.

Taiteen tekeminen on helppoa tässä ympäristössä. Inspiraatiolle on aina oma aikansa. Luovuus vaatii oman aikansa kypsyäkseen. Lämmöllä haudutettuja teoksia voimme ainakin luvata tuleviin näyttelyihin!