Syönnillään

Otan aluksi lautaselle vain hauen pään ja sopivasti jäähtynyttä keiton lientä, semmoista missä kalan, mausteiden, sipulin, tillin ja voin tuoksu on löytänyt tasapainon. Pään luut ovat irrallaan, joten syötäksi kelpaava erottuu. Harmi että oikean käden peukalo on uuninlämmityksen kiireessä kärähtänyt, joten pöydässä menee aikaa, vaikka tunnen hauen anatomian. Onneksi aikaa on annettu tälle päivälle 24 tuntia ja huomiselle yhtä monta.

Poimin lusikankärjellä poskilihat. Ne ovat pulleat ja napakat kuin naapurin tytöt ja maultaan kuin evien juurten pienet lihakset. Kiduskansien pehmeät osat ovat hyytelömäiset samoin kuin rustoisen kielen ympärillä olevat kudokset. Ne kaikki saa parhaiten imaisemalla. Poimin leukaluut ja irrotan lusikan kärjellä koveralta sisäpinnalta niiden soukat lihat. Pään sisäosissa on monenmakuista hyytelöä. Imaisen vielä aivot rosoisesta kammiostaan. Näin tulen sinuiksi pinnanalaisen maailman kanssa ja saan haluttomankin luupään iskemään.

Liemen ryystäminen on pintaoppineelle kauhistus, syvemmin sivistyneelle nautiskelijalle juuri oikea toiminnan tapa. Tekniikka on sama kuin entisillä kahvinjuojamummoilla tai viininmaistajilla: nesteen mukana on vedettävä riittävästi ilmaa, jotta maut lehahtavat herkille limakalvoille. Vai riittääkö se, että saa kiireesti töpinää suoleen edes syöjän asiaa rekisteröimättä?

Pyrstöpala on helppo tumpelollekin, kylkipalat saa ruodottomina lusikkaansa, kun vetää ne kylkikaarten suuntaisesti vatsan keskikohdan suuntaan. Selkäpaloissa tarjoavat haasteensa kaksipäiset neularuodot, jotka malttamaton mössää lihaksen sekaan ja poimii yksitellen, terminologialla itseään rankaisten. Parempi olisi tehdä viilto ruotorivin syvyyteen sentin verran kylkiviivasta ja kaapata ohutneulat nippuna pois häiritsemästä.

Ettäkö sinne jää ruotoja silti, ainakin pätkiä? - Jää, jää, mutta oma kieli on aika ovela elin havaitsemaan ne viimeiset. Tekniikan oppii ja hiljainen makustelu ilostuttaa, jos asennetta riittää. Vai onko kiire päivän seitsemättä sudokua värkkäämään, tai tarkistamaan olisiko televisiossa sittenkin jotain? Ihan totta, elämässä on oltava prioriteetteja!

Jos minun pitäisi luopua loppuelämäksi joko hauen päästä tai lohifileestä, luopuisin lohifileestä. Lohen lihas on hyvää ja ravitsevaa mutta sittenkin samaa kassikalan massaa laidasta laitaan, hauen päässä on villien makujen kirjo. Lohifileen syö aivotonkin, hauen aivot se, jolle todellisuus on ensin tarjoutuvaa mutkikkaampi ja silti maltillisen lähestymisen arvoinen.

Veikko Happonen