Elämä on ajallista

Minä mitään ehdi kirjoittamaan, minulla mitään aikaa ole. Aikaa on aikaansaavilla, niille sitä on annettu isoon astiaan saavista kaatamalla. Minulle ei ole aikaa valutettu, ei kauhottu. Taidan olla aika niukilla, aikaanlusikoitu, tuttipullosta ruokittu. Siltä ainakin tuntuu, vähäosaiselta.

Mutta valehtelen, olen väärässä. Puhun palturia, hukkaan aikaanne turhilla puheilla, hyvinkin tiedätte sen. Aikaa ei tunne kukaan, kellon tuntee kaikki. Kaikille se näyttää samaa, sekunnit minuutit tunnit vuorokaudet kerrallaan. Kalenterista voi tarkistaa vuoden, ainakin jos on ehtinyt muistaa ostaa viimeisimmän uudistetun painoksen. Kiinassa kiinalaista, länsimaissa tätä samaa, mayojen kalenterissa päivät jo vähissä.

Mihinkähän olen aikani laittanut, pistänyt ja peitellyt piiloon, kuvitellut laittavani talteen? Olen kaiken varalta tallentanut hyvää aikaa varalle pahojen päivien tulla. No voi hyvänen aika, aikani kuluksiko vieläkin lurittelen, eikö muka ole mitään tekemistä? No kun on, aina on. Sehän tässä mättää, etten tiedä pitkästymisestä, en ole ikinä ehtinyt käyttää aikaani ikävystymiseen.


Kunpa osaisinkin elää! Vetelehtisin ja kuluttaisin aikaa, nauttisin ikävystymisen ylellisyydestä, olisin ajasta rikas ja kaikesta kyllästetty. Jos elämä olisikin vain minua varten, jos voisin uskoa ajanlaskun päättyvän ennen kuin olen tehnyt parhaani ja kaiken voitavan, ennen kuin maailma on valmis ja tarpeeksi hyvä ilon ja aikailun tulla.

Ei, ajantappamista minä en ymmärrä, en voi hyväksyä, eikä sitä tulla minulle suomaan. Hyvä niin. Onhan ajalla itsellään voimakas kuolleisuutta aiheuttava vaikutus. Minuutit tunnit vuorokaudet ja vuodet tappavat yhtä varmasti kuin kiire, hätäily ja turha ahdistus. Aika tappaa yhtä varmasti kuin elämä. Että samahan se lopulta on mihin tässä kuolee, kunhan ei kuole ajan kanssa, liian hitaasti ja huomaamatta.

Marja Huuhtanen