Täytän tänä vuonna pyöreitä vuosia. Tarkemmin sanottuna kolmekymmentä. Asiasta on löytynyt yllättävän monta puolta. Lapset sanovat aikuiseksi, vanhemmat ystävät nuoreksi ja ystävät kiusoittelevat lähestyvästä keski-iästä. Itse olen lähestynyt asiaa enemmänkin siten, että tulen tapaamaan monia hyviä ystäviä juhlissani. Oikeastaan en olisi jäänyt miettimään koko asiaa sen kummemmin, jos juhlia ei olisi tulossa.
Jäin kuitenkin miettimään näitä leimoja, mitä meihin lyödään milloin milläkin verukkeella. Ikä on helppo peruste tehdä toisesta ihmisestä tarpeen mukaan joko naiivi tai ajastaan jäänyt. Näin toimitaan tietenkin ristiriitatilanteissa. Ikä on huono mittari elämänkokemukselle, josta usein on pohjimmiltaan kyse. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin aspergerista ja sen mahdollisesta yhteydestä kouluampumisiin. Onneksi tämä leima poistettiin nopeasti.
Miksi sitten tarvitsemme niin monenlaisia leimasimia? Jos jokainen leima jäisi tarralapun lailla kiinni vaatteisiimme, miltä takkimme näyttäisi viikon lopulla? (Tämä on muuten variaatio yhden Ajantappajien taiteilijan suunnittelemasta performanssista.) Ainahan voi suojautua sillä, ettei vaan välitä, mutta sillä ei saada vastausta ensimmäiseen kysymykseen. Väitän että pohjimmiltaan tieteellinen kategorisointi on johdattanut asioiden käsittelyämme tähän suuntaan. Empiirisesti voidaan todistaa, että kun suuri osa kolmekymppisistä toimii tietyllä tavalla, on oma toimintanikin samaan tapaan kyseenalaistettavissa. Ja onhan se tietenkin. Kuitenkaan en usko, että kovin moni meistä tuntee kaikkia kolmekymppisiä sen paremmin kuin asperger-nuoria.
Tahdon kuitenkin mennä perimmäiseen kysymykseen tässä pohdiskelussa. Erilaiset leimat antavat sanoille vahvat kalskahdukset. Tarkoitamme usein sanoillamme jotain muuta, kun miten toiset niitä tulkitsevat. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi aiemmin mainitsemani sanat nuori tai aikuinen ovat saaneet monen meidän mielessämme jonkun assosiaation. Jos se on nuoren kohdalla se teinikarkoitin, on hankala kohdata tuo nuori sanana tai henkilönä, ilman tuota assosiaatiota. Tämä tekee todellisen kohtaamisen hankalaksi.
Perimmäiseen kysymykseen päästäksemme tarvitsemme macheten, jolla voi raivata tiensä leimaviidakon läpi. Pitkän ja hikisen työn kautta voidaan päästä siihen pisteeseen, joka on kaikkein luontevin ja luonnollisin. Kun sanat tarkoittavat sitä miksi ne on luotu ja asiat näyttävät siltä, mitä ne ovat. Sitten on kohtaamisen aika.
Olen nyt 29-vuotias, enkä täytä moniakaan oman sukupuoleni empiirisesti todistettuja piirteitä tai kriteereitä. Tarkemmin sanottuna olen ajokortiton mies, kasvissyöjä joka on töissä kuttuurialalla, osaan lypsää, soittaa kitaraa sekä pidän tummasta oluesta. Ennen kuin lyöt leimasi minuun, kohtaa, katso silmiin, kuuntele, maista tummaa olutta kanssani ja ole hetki läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti