Aina täytyy tehdä suunnitelmia. On suunniteltava elämää kuukausia ja vuosia eteenpäin, apurahahakemuksiin on tehtävä taiteellinen työsuunnitelma, koulusta valmistumisen jälkeen nuorilta kysytään tulevaisuuden suunnitelmista ja työvoimatoimistossa työttömälle tehdään työnhakusuunnitelma. Useassa kohdassa ovat suunnitelmat lisäämässä turvallisuutta ja ne ohjaavat elämää eteenpäin. Liika suunnitteleminen ei ole kuitenkaan hyvästä, sillä se vie ajatukset pois tästä hetkestä ja mahdollisuuden toimia spontaanisti. Pian tämä hetki on vain suunnittelua seuraavaa varten, emmekä kykene olemaan läsnä.
Läsnäolo on Ajantappajien tämän vuoden teema. Päätin katsoa monen taiteilijaystäväni suosittelemana performanssitaiteilija Marina Abramovic:sta kertovan dokumenttielokuvan The Artist is Present http://areena.yle.fi/tv/1775008. joka seuraa taiteilijan valmistautumista retrospektiiviinsa New Yorkin MoMAan. Dokumentti kertoo hänen 40 vuotta kestäneen uransa vaiheista sekä myös avaa hänen henkilökohtaista elämäänsä nuoruuden rakastettunsa performanssitaiteilija Ulay:n kanssa, jonka kanssa hän työskenteli vuosina 1976-1988.
Taiteilija sanoo läsnäolon olevan performanssissa tärkeintä, jolloin taide kykenee koskettamaan ja tulemaan todeksi yleisölle.Yleisön on päästävä samaan mielentilaan taiteilijan kanssa. Retrospektiivissa on esillä hänen aikaisempaa tuotantoa, jota nuoret taiteilijat esittävät. Ennen näyttelyä Abramovic pitää heille workshopin jossa meditoidaan, paastotaan ja harjoitellaan keskittymistä.
The Artist is Present teoksessa taiteilija istui maaliskuun 14:sta päivästä toukokuun 31:een 2010 museon aukioloaikana tarkoituksenaan olla läsnä yleisölle. Ihmiset saavat tulla yksi kerrallaan istumaan hänen eteensä tuolille ja taiteilija ainoastaan on ja katsoo heitä. Teokseen osallistuneet eivät saaneet puhua tai häiritä taiteilijaa. Teoksessa taiteilijasta tulee katsojan peilikuva. Monet itkivät teoksessa, toiset nauroivat. Ihmeellistä oli teoksen suosio: yleisö saattoi tulla yöllä jonottamaan museon pihalle, kuten rockkonserttiin, kokeakseen toisen ihmisen läsnäolon performanssissa.
Taidekriitikko Arthur Danto puhuu dokumentissa ajasta suhteessa teokseen: "Marina visualisoi aikaa taiteellaan. Teoksen kestolla hän ilmentää ajan painoa. Aika painaa taiteilijan harteilla. Aika ei kiidä hetkessä ohi vaan on kuin selittämättömän suuri esine jota ei voi paeta ja jonka alle jää loukkuun."
Teos pakottaa hidastamaan, hiljentymään ja pysähtymään. Useimmiten nämä asiat eivät tule luonnostaan vaan hektisessä ja kiireisessä maailmanmenossa ne on haettava jostakin. Tässä teoksessa nähdään taiteen ja läsnäolon todellinen voima, jota meidän tulisi vaalia arkisessa elämässämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti