keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kuinka taide syntyy



Kuinka taide syntyy

Tänään herään myöhemmin kuin yleensä. Juon aamukahvini rauhassa, luen uutisia. Ei ole kiire lähteä bussiin. Pakkaan mukaan evästä, luonnoskirjan, akvarellipapereita. Ajan pyörällä, sataa kaatamalla ja kastun, mutta virkistyn matkalla taidetyöhuoneelleni.

Viimeaikoina minulta on usein kysytty, kuinka taide syntyy. Miten se on mahdollista ja miksi sitä täytyy tehdä? Taiteessa on taikaa jota ei millään sanoilla voi täysin selittää, mutta kysymykset herättävät mielenkiintoista pohdintaa, jota käsittelen tässä kirjoituksessa.

Kun menen työhuoneelleni jatkamaan keskeneräisiä töitäni ja ideoimaan uusia, tunnen että teen jotakin oikeaa ja tärkeää. Kerään jatkuvasti materiaalia, niin henkistä kuin aineellistakin jota kokoan työhuoneelleni ja luonnoskirjaani.Saan inspiraation kokemistani asioista, esimerkiksi keskustelusta jonka olen käynyt ystävän kanssa tai kirjasta jota parhaillani luen. Saatan jäädä pohdiskelemaan jotakin asiaa tai teemaa. Näistä muodostuu teoksia joiden lopullinen muoto on taideteos esimerkiksi maalauksen, installaation tai yhteisöllisen teoksen muodossa. Jotakin, joka tapahtuu viimekädessä vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Luova prosessi noudattaa omaa aikaansa, ideat eivät kumartele aikatauluja eikä ideointia voi hallita tai määritellä. Sille on annettava tilaa. Se luovii itsensä kuin kasvi joka pyrkii päivänvaloon, juuret syvällä mullassa. Taide on minulle pakko, ei valinta. Se on tapa tarkastella asioita ja jäsentää maailmaa. Taiteeseen liittyy myös taito ja osaaminen, jotka ovat taiteenteon työkaluja. Motiivi tehdä taidetta ei kuitenkaan saisi olla pelkästään tekniikka ja oman taidon esittely vaan kommunikointi ja viestin välittäminen.

Taidemaalari Rafael Wardi sanoo kirjassa Valo varjossa taiteen olevan uskonnon sukulainen. Kuten kirjasta tulee ilmi, on hän nähnyt kauneutta myös näennäisesti rumissa asioissa kuten ihmisen sairastumisessa. Taiteen tehtävä on nähdä asioita toisessa valossa, auttaa näkemään mahdollisuuksia sielläkin mistä niitä ei tunnu löytyvän.

Lähtiessäni työhuoneeltani tunnen että olen tehnyt oikeaita ja todellisia asioita, saanut jäsenneltyä omia ajatuksiani ja elämääni. Olen täyttänyt tarkoitukseni tämän päivän osalta, tämän hetken osalta. Ja tiedän että minun on tehtävä taidetta tänään ja huomennakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti