Kävin kertomasta ammattiin opiskeleville nuorille millaista on tehdä taidetta sekä tuottaa taidetapahtumia. Päällimmäisenä fiiliksenä huomasin, että 45 minuuttia on lyhyt aika. Vaikka luulin sen riittävän hyvin pintaraapaisuun useampaan asiaan. Muutaman asian ehdin käydä läpi ja vähän saada keskusteluakin aikaan. Jäin pohtimaan useampaa asiaa. Tässä muutamia ajatuksiani taiteen tekemisestä.
Halusin lähestyä taiteen tekemistä konkreettisella tasolla. Keskustelimme ryhmän kanssa missä taiteilijoiden työtä nykyään voi nähdä, kuulla tai muuten aistia. Sain komean kirjon vastauksia. Sivuttiin hiukan medioita sekä perinteisempiä näyttelyitä ja konsertteja. Perinteinen taiteilija-karikatyyrikin tuli siinä käytyä läpi. Baskeri, patonki ja viinilasihan kuuluvat olennaisesti taidemaalariin. "Taputtaisin, mutta viini läikkyy" -kommenttia jäin hiukan kaipaamaan, mutta onneksi eräs ystävä pelasti senkin suhteen jäkikäteen.
Kertoessani itsestä taiteilijana huomasin jääväni pohtimaan Ajantappajien ideologian kannalta omaa elämääni. Kerroin ryhmälle käyttäväni viikottain aikaa taiteeseeni noin 3 tuntia arkipäivisin ja viikonloppuisin sitten 7-8 tuntia päivässä. Yhteensä noin 30 tuntia viikossa. Eli melkein sellaisen toisen työviikon. Vähän niinku kuin silleen keskiarvona. Taisin mainita, että joku voisi pitää minua työnarkomaanina. Enhän minä ole sellainen! Taide on intohimoa. Taide on sen näkemistä tai kuulemista siellä missä sitä ei muut kuule. Taide on sitä, että yhdistää niitä asioita, joita ei pidä yhdistää. Taide on uuden luomista. Taide on sitä, miksi jaksan tehdä sen kaiken muun. Taide on se, mikä rajoittaa sitä aiemmin morkattua vapaa-aikaani. Taide on se mikä herättää keskellä yötä ja pistää minut kirjoittamaan epämääräisiä nuottisarjoja hajanaisille lapuille. Taide on sitä miksi herään mielummin aamulla tuntia aiemmin, jotta ehdin varmasti soittamaan tarpeeksi iltapäivällä. Taide on sitä, että innostun jostain yksinkertaisesta melodiakulusta, joka vaan sattuu niin upeasti rytmittymään jonkin tietyn tekstin kanssa. Ja johon voi vielä lisätä mielettömän hienon kontrapunktin. Ja muutaman lisäsävelsoinnun. Taide on sitä mitä olen vain tehnyt viimeiset 23 vuotta. Ehkä näiden asioiden lisäksi olisi pitänyt tajuta sanoa siinä hetkessä että taiteen tekeminen ei ole valinta. Taiteellisuus ja luovuus on niin olennainen osa minua, etten edes halua viettää vapaa-aikaa. Siis taide ei vie minulta aikaa. Minulla on aikaa taiteelle.
Kyse on arvoista. Jokainen meistä määrittää omassa elämässään olevat tärkeät asiat. Arvoihin kasvetaan. Arvoista keskustellaan ja tarvittaessa vaikka taistellaan. Minun elämässäni kiireettömyyden ja leppoistamisen periaatteista olen valmis tinkimään, jos vaan saan tehdä musiikkia. Tässä on ristiriita. Useat minulle läheiset ihmiset ymmärtävät, että silloin minulla ei ole kiire. Se näkyy joskus siinä, että ilmoitan tulevani myöhässä, koska jäin soittamaan. Tai etten pääse johonkin, koska olen bänditreeneissä. Tai joskus saatan varata vapaan viikonlopun ja sen sijaan, että lähtisin ulos ystävien kanssa, jään kotiin säveltämään. Ja tämä kaikki tapahtuu elämässäni, missä olen parisuhteessa, päivätöissä sekä parissa eri projektissa mukana vapaa-aikanani. Ja aivan niin, soitan noin viidessä eri kokoonpanossa. Minun arvomaailmassani musiikki tulee aikalailla kärkipäässä.
Voin vain toivoa, että jokainen niistä opiskelijoista löytää jossain vaiheessa elämäänsä sen mikä on heille tärkeää. Ja lisäksi kokee tuon 45 minuuttisen aikana mainitun taidekokemuksen vielä lukemattomia kertoja elämässään. Pakko ottaa vielä yksi asia tähän mukaan. Kysyin Ajantappajien ns. kenkäinstallaatiosta, eli teoksesta Yhteiskunnan askeleet, että miksi se on taidetta. Sain vastauksen, joka tyydytti minun taiteellisen sieluni. "Koska se herätti tunnereaktion". Täytyy myöntää, että menin melkein sanattomaksi. Niin naulan kantaan oli tuo vastaus. Onneksi siinä vaiheessa kolmesta vartista oli jäljellä enää noin kaksi minuuttia.
